10/27/2013
New woven wrap - Vanamo!
Vanamo on Suomessa suunniteltu ja kudottu kantoliina. Kantoliinojen raaka-aineina käytämme laadukkaita luonnonkuiduista valmitettuja eurooppalaisia lankoja. Kantoliinan koko valmistusketju kankaankudonnasta ompeluun tapahtuu kotimaassa. Jaamme Vanamon blogissa kokemuksia kantoliinan suunnitelun vaiheista. Toivottavasti viihdytte kanssamme!
Innostuin kantoliinoista ensimmäisen lapsemme syntymän aikoihin kuusi vuotta sitten. Kiinnostus erilaisia kantoliinoja ja -repuja kohtaan kasvoi harrastukseksi ja lopulta sain siitä myös toiveammatin. Perustin Liinalapsi-verkkokaupan viisi vuotta sitten, ja sen kautta opin tuntemaan kudottujen kantoliinojen saloja yhä syvällisemmin. Olen oppinut rakastamaan kudottuja kankaita, ja kantoliinat voivat parhaimmillaan olla todellista tekstiilitaidetta!
Haave omasta kotimaisesta kantoliinamallistosta alkoi kyteä jo muutama vuosi sitten, mutta sopivan kutomon löytäminen Suomesta oli hankalaa. Vihdoin kesäkuussa 2013 sattuman kautta löysin pienkutomon, joka innostui projektista - tai olikohan se niin päin, että kutoja löysi meidät :)
Uuden kantoliinan nimeksi tuli "Vanamo" lempikukkani mukaan. Vanamo - twinflower - viihtyy yli satavuotiaissa pohjoisen havumetsissä. Se kestää talven tuiverrukset, ja sen tuoksuvat, herkät kukinnot puskevat läpi sammalikon kohti keskikesän valoa. Tarkoituksena on ammentaa ideoita Vanamo-liinan kuviointiin ja väreihin pohoisen monimuotoisesta luonnosta, suomalaisista taruista ja kansanperinteestä. Blogin taustalla oleva upea kuva vanamosta on luontokuvaaja Hannu Mällisen käsialaa (Pohjoinenvalo)
*** English version ***
Vanamo is a woven baby wrap that is designed and manufactured in Finland. Vanamo is made from high quality yarns from natural fibers. The fabric is made in a Finnish weaving mill and the sewing work is done by the Finnish artisans. In this blog we want to share with you the great experiences of designing the Vanamo wrap. I hope you will enjoy reading!
My love for the woven baby wraps started 6 years ago when our first child was born. Gradually the love grew into a hobby and further into a dream career in the babywearing business. The online shop Wearababy (Liinalapsi) was founded 5 years ago and I was able to deepen my knowledge of the woven baby wraps. I have learned a lot of the fascinating world of the woven fabrics. And woven baby wraps can be true textile art!
I started dreaming of our own woven wrap brand and collection a few years ago but it was challenging to find a suitable weaving mill in Finland. And it was clear to us that we indeed wanted to produce them in our mother country. Finally in the summer 2013 we found a great cooperation partner, a small Finnish weaving mill. Since then things have progresses quite rapidly.
I decided to name the new baby wrap as "Vanamo". The English word for it is the twinflower. Vanamo is my favourite wild flower which grows in the old northern evergreen forests. Vanamo is a tough little plant that withstands our harsh winters. The delicate tiny flowers push their way through the thick layer of moss and they rise their heads towards the generous midsummer light. Our aim is to find ideas for the design, patterns and colours of the Vanamo wrap out of the Finnish diverse nature, our culture and mythology. The beautiful background image of the twinflower is made by Finnish photographer Hannu Mällinen who is specialized at the spectacular photos of nature (Pohjoinenvalo).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)